Rikin sivut

Torstai-iltana pentunäyttelyn jälkeen syötiin ja pakattiin auto mökkireissua varten. Lopulta se ilmassa roikkuva sade tuli sitten vetenä alas ja ihan kunnon kuuroja oli vielä Sapokassakin ja ukkosti. Siirrettiin tavarat veneeseen ja lähdin vielä ulkoiluttamaan koiria. Mietin, että mitenköhän koiruudet ukonilmaan reagoivat. Melkein hihkuin ilosta, kun kumpainenkaan ei ollut moksiskaan. Mökkilaituriin saavuttuamme sadekin lakkasi ja aurinko kurkkasi pilven raosta. Jännääkin jännempi lätkämatsi oli ehtinyt alkaa ennenkuin olimme mökillä. Välillä tuntui, ettei suomalaisilla ollut luistimia jaloissa ollenkaan, vaan piikkareilla seisoskelivat jäällä. Jostain se sisu sitten löytyi ja meikäläinen tuttuun tapaansa kiljui kurkku suorana aina, kun maalin suomaliset tekivät. Koiraparat pomppasivat pystyyn ja hölmistyneinä tuijottivat minua, kunnes hokasivat, että jaa se on taa peli käynnissä ja mamma on vähän sekaisin.

Perjantaina satoi vettä koko aamuyön, mutta herättyämme sää muuttui arinkoiseksi ja lähdimme veneilemään Lehmäsaareen. Kolmisen tunnin ulkoilun jälkeen palasimme mökille ja piipahdimme morjenstamaan naapureitamme Mukaloita. Riki tervehti Urpoa haukkumalla, mutta totesi sitten kaveriksi ja sohvalle änkesi viereen ja pesi Urpon korvat. Jarokin tervehti talonväen ja kävi talon emännän jalkojen juureen nukkumaan. Illalla harjoittelin molempien kanssa erikseen tokoliikkeitä ja tosi ilahtunut olin Rikin suorituksista. Jarolla oli vähän vauhti päällä, mutta kyllä siletäkin osaamista löytyi.

Aurinko suosi meitä lauantainakin ja vietimme paljon aikaa ulkosalla. Jonkin verran tuuli, mutta se tuuli sellaiseta suunnasta, että pystyimme polttamaan rannassa risuja nuotiolla. Isäntä savusti meille ahvenia viime kesänä tekemässään savustamossa ja kyllä maistui. Loput savuahvenet annoin koirille vielä iltaruoan joukkoon ja oman annoksensa syötyään menivät molemmat toistensa kupeille nuolemaan tyhjiä kulhoja. Eikä vielä sekään riittänyt, Jaron piti vielä varmistua, ettei sinne omaan kippoon olisi kuitenkin jostain putkahtanut lisää. Ihan kalahulluja molemmat. Mukava viikonloppu ja koiruudet saivat taas temmeltää mielensä  mukaan.

Riki löysi aarteen Lehmäsaaren rannasta.

Lehmäsaaressa leikitellen.

Päivän touhut takana, väsähtänyt kaveri lasikuistin sängyllä.

Meillä oli mökkiviikonloppu ja voi että oli ihanaa. En tehntyt mitään hyödyllistä, vaan latasin akkuja ja nautin. Itseasiassa se just olikin hyödyllistä, sillä kaipasin juuri aikaa ihan vaan oleiluun. Ulkoiltiin ja luin kirjaa ja katselin koiruuksien touhuja. Isäntä sai tehtyä parikin hyödyllistä asiaa, vaihtoi isoon veneeseen bensamittarin ja laittoi sinne lattialle kumimatot. Lauantaina käytiin Kirkonmaalla tekemässä reilu tunnin lenkki. Sää oli puolipilvinen, mutta aika tuulinen ja illalla tuli jokunen sadekuuro. Sade ei näitä koiruuksia pidätellyt, siellä ne paineli menemään satoi tai ei.

Tänään sitten olikin kaunis aurinkoinen sää ja aamupalan jälkeen lähdettiin veneajelulle. Koiruuksille liivit päälle ja rantaan. Isäntä oli jo mennyt edeltä korjaamaan moottoriveneen pumppua ja jouduimme hetken odottelemaan, ennen kuin päästin lähtemään. Riki ei olisi millään jaksanut odotta, kun kerran oli jo puettu liivitkin päälle, niin sehän tarkoittaa, että sitten mennään. Vesi kimalteli kauniisti auringonpaisteessa, mutta kyllä siinä tuulenvirettä riittää, kun moottoriveneellä painellaan, koirilla oli uudet jakaukset turkeissa. Veneretken jälkeen juotiin terassilla kahvit ja nautittiin auringon lämmöstä. Isäntä tarkisti oliskos terassiin takoitettu maali vielä iskussa, tai taitaa olla jokin puunsuoja, ja alkoikin vetelemään sitä kaiteisiin. Yhden sivun sai maalattua ja minä luin Remeksen Teräsleijonaa. Kahden jälkeen lähdimme kotia kohti, kun illalla menimme anoppilaan äitienpäivää viettämään. Ihanan rentouttava viikonloppu.

Muutama kuva kärsimättömästä kaverista.

Mikä tässä nyt kestää, mennään jo!

Joko nyt lähetään?

No vihdoin ja viimein.

Maanantai-iltana päästiin kirmaamaan agilitykentälle pitkän talvitauon jälkeen. Mulla on yksi ja sama reppu, joka on ollut mukana aina agiharkoissa ja kun otin sen esille, niin Riki valpastui heti ja seurasi tarkasti minun pakatessa sinne kaiken tarvittavan. Ikävä juttu oli, että meidän harkkavuoroa muutettiin keskiviikosta maanantaihin ja samalla aika lyheni puolestatoistatunnista tuntiin. Olin hakenut Rikiä tokokurssille ja oltais päästykin, mutta se osui tietty juuri samalle päivälle ja samaan aikaan.

Harkat aloitettiin yksittäisten esteiden läpäikäymisellä ja koirat olivat intoa täynnä. Kaikilta sujui esteet sutjakkaasti paitsi keinu oli vähän murheenkryyni. Rikikin epäröi keinun keskikohdassa ja näytti siltä, että hyppää siitä pois, mutta sain sen houkuteltua loppuun asti ja otettiin siinä se kontaktikin. Pituuta, pöytää ja muuria ei ollut , mutta muut esteet käytiin läpi. Sitten oli vuorossa radanpätkät. Otin aika paljon istutusta ennen kuin päästin Rikin lähtemään, kun sillä tuntui olevan vauhti päällä, olis painellut omin nokkineen. Tämä istutus vähensi sitä huuhattelua ja keskittyi paremmin esteisiin. A-esteen meni turhan vauhdikkaasti, kontakti tipotiessään. Otin vielä tunnin päätteeksi erikseen A-estettä ja keinua ja meni paremmin. Kyllä se vaan niin on, että emännällä ei riitä vauhti eikä älli, missä olisi se hyvä paikka ohjata, Rikillä kyllä vauhtia piisaa. Multa tämä laji vaatisi vielä paljon harjoittelua ja opiskelemista.

Harkkojen jälkeen haettiin Jaro ja mentiin lenkille. Lenkin jälkeen venyttelin Rikin. Se kyllä nauttii tuosta venyttelystä. Koiran muistin kyllä venytellä, mutta HALOO, ei käynyt edes mielessä venytellä omia koipia ja nyt on jalat olleet ihan älyttömän kipeät. Olipa mukavaa taas pyörähdellä kentällä ja kiva huomata, ettei se taito koirilta ollut minnekkään hävinnyt talvitauon aikana. Rikin sisko Tinka on ahkerasti harjoitellut talven aikana agia ja nyt on käynyt kokeilemassa muutamissa möllikisoissa ja tyttö on tehnyt 0-ratoja, JEE hyvä Tinka ja Tarja!

Perjantai-iltana lähdettiin Rikin kanssa ajamaan Taavettiin. Saimme taas majoittua Iian mökillä, kiitos Eeva ja Jaska. Puoli kahdeksan hujakoilla oltiin perillä ja melkein saman tien lähdimme metsään lenkille. Riki oli niin innoissaan, ettei oikein tiennyt, miten päin olisi. Mennä viipotti pitkin rinteitä ja välillä kellahti selälleen pyöriskelemään ja välillä pysähtyi ihailemaan maisemia. Meillä oli kunnia nähdä kahden kurjen kosiomenoja, kumartelivat toisilleen ja levittivät siipiään, on se huima niiden siipien väli. Tiellä osui vastaan myös ukkometso ja kuultiin teerien kalkatusta, kurkien kujertelua ja laulujoutsenten joikaamista, näistä äänistä huolimatta siellä saa myös kuulla hiljaisuuden ja nauttia uskomattomasta rauhasta keskellä luontoa. Mukavasti rauhoittaa mieltä, niin omaa kuin koirankin. Sitten oltiinkin valmiita katsomaan jääkiekkoa, vaikkei ihan alusta asti sitä nähtykään. Suomalaiset sähläs monta maalintekopaikkaa, mutta onneks yritystä löytyi.

Parikkalan näyttely ei ollut ihan aamusta, joten meillä oli kivasti aikaa ajella. Aamulenkillä sateli vähän vettä ja pieniä kuuroja tuli pitkin matkaa. Kägösen kohdalla pysähdyttiin ja tehtiin puolentunnin lenkki mukavassa harjumaisemassa ja ei pahemmin kastuttu siinä vaiheessa. Siitä ei enää ollutkaan pitkä matka Särkisalmen Kisapirtille, joka on ainakin ollut tanssipaikka ja on varmaan vieläkin. Olen siellä joskus nuoruudessani käynyt, kun olen saanut lapsuudessani ja nuoruudessani viettää Parikkalassa lomiani, isäni syntymäkodissa. Ikävää, ettei siellä ole enää elossaolevia sukulaisia, joita olis voinut käydä moikkaamassa. Tapasin näyttelyssä erään äidin ja pojan, jotka olivat ostaneet sieltä isäni kotipaikan vierestä Kinnarniemestä hevostilan, joten meillä riitti juteltavaa. Tutustuin myös Simpeleläiseen collien omistajaan, jolla oli aikatavalla Rikin oloinen uros ja kilpailimme samassa sarjassa. Yksi tuttukin  oli paikalla Katri, joka oli hommannut uroskoiriensa seuraksi kauniin nartun sijoituskoiraksi.

Näyttelyn alettua onni suosi meitä, sillä sade lakkasi, tuuli oli kyllä aika kylmänoloista, mutta eipähän kastuttu. Vaihdoin vielä kevyttoppatakin päälle, ettei tarvinnut märässä takissa värjötellä ja toppis olikin ihan paikallaan. Ajattelin, ettei tuolla kovin montaa collieta avoimessa olisi, mutta väärässä olin. Yhteensä collieita oli 26 ja urosten avoimessa olikin 10 collieta. Kovatasoista joukkoa näytti olevan ja useampi pörröinen. Siinä tulee kyllä äkkiä meikäläiselle alemmuuden tunne, kun niitä katselee, vaikka tiedän, että Riki on komea sälli. Ne vaan näyttää niin paljon kookkaammille ja ovat näyttävän näköisiä. Miksihän sitä aina ajattelee, että kookas on näyttävää? Tosin nämä oli kyllä hienoja uroksia, koosta viis. Kahdeksan sai erinomaisen ja upeeta, mahtavaa myös Riki oli siinä joukossa. Sijoitusta ei meille tullut, pörröt jäi kisaamaan niistä paikoista, mutta tosi iloinen olin eristä ja arvostelukin oli ihan kiva.

Monin tavoin mukava reissu, kyllä nämä näyttelyreissut vaan tuo vaihtelua elämään, saadaan kokea kaikenlaista uutta. Ajomatka kyllä tuntui takaisinpäin vähän pitkältä, mutta kerran käytiin jalottelemassa ja hörppäsin kahvit, niin jaksettiin kököttää autossa kotiin asti ja Rikistä nyt ei vaivaa autoreissuilla olekaan.

Pitkän talven jälkeen tulee keväällä heti ensimmäisten aurinkoisten päivien jälkeen kaipuu mökille. Pistää harmittamaan, kun joudutaan odottamaan jäiden lähtöä. Vaan odotus aina palkitaan. Saimme nauttia perjantaista tiistaihin upeista ilmoista. Parhaimmillaan oli sunnuntaina +20 ja tiistainakin +18. Tuuletkaan ei meitä häirinneet, joten meri oli kauneimmillaan. Saaressa kovat tuulet kyllä tuntuu, myrskyllä humisee ja paukkuu, silloin ei yöllä paljon nukuta, ääni tulee unen läpi.

Ensimmäinen venematka joudutaan tekmään moottoriveneellä, mutta vene kuin vene, niin Riki on aina valmiina. Riki on meidän laivakoira, joka nauttii veneilystä silminnähden. Nytkin se pomppasi heti veneeseen, kun hihnan irroitti. Riki hakeutuu mielellään keulaan ja nuuhkii meren tuoksua. Ajelimme hitaasti, kun sen verran tuuli, että olis roiskunut vettä päälle. Matka kesti varmaankin puolituntia, ellei enemmänkin, kun hinasimme vähän matkaa venettä, jonka moottori oli tehnyt tenän.

Voi sitä riemua, kun päästiin maihin. Riki lähti juoksemaan ja Jaro perässä. Melkein näytti sille, että Riki esitteli Jarolle paikkoja. Mökkeily on koirille silkaa nautintoa, kun ei tarvitse remmejä ja saa juoksennella vapaana koko päivän. Nyt kyllä huomasi, miten paljon niistä on toisilleen seuraa. Tanner tömisi, kun pojat alkoivat kisaamaan. Valjaita ja pantaa käytetään vain silloin, kun mennään Kirkonmaalle lenkille. Hihnat on mukana, muttei niitä juurikaan tarvitse käyttää. Se on armeijan saari ja siellä ajaa intin autot, niin silloin ollaan otettu kiinni, jos sitä hiekkatietä pitkin kävellään. Nytkin tehtiin lenkki Kirkonmaalla ja aina sen jälkeen Riki painelee mereen, eikä sitä näytä kylmä vesikään haittaavan.

Lenkkeilyn lisäksi ehdin haravoimaan ja rakkulathan siitä käsiin tuli. Tosin ei siinä montaa tuntia tarvitse haravoida, kun konttorirotalle rakot tulee. Tietääpähän ainakin tehneensä töitä. Rikistä ja Jarosta oli mukavaa tulla makaamaan tekemiini lehtikasoihin ja kun hätistelin niitä edestä pois, niin ravistelivat turkistaan ne kuivat lehdet pitkin poikin, että sellaisia apureita. Verkotkin isäntä kävi yhtenä iltana viemässä ihan oman rannan eteen ja seuraavana aamuna oli mahtava kalasaalis, 50 kalaa. Riki ja Jaro olivat isännän ylimpiä ystäviä, kun hän nosteli verkkoja veneestä tellingille. Jaron oli ihan pakko tulla nuolemaan kaloja. Keitin pojille ahvenia ja kyllä maistui. Vaikka saatiin olla nejä päivää mökillä, niin tuntui, kuin aika olisi mennyt siivillä. Ilmat oli niin upeat, että ulkoiltiin melkein kaiket päivät ja kyllä olivat koiruudet iltaisin ihan rättiväsyneitä ja nukkuivat hyvin aamuun asti. Tuntuu, että siellä voisi viettää aikaa vaikka kuinka kauan ja on kurja lähteä kotiin.

Tässä on sitten jokunen kuva Rikin menosta saaressa.

Valtakunnassa kaikki hyvin, tuumaa kunigas.

Merelläkin näyttää olevan rauhallista.

Ha haa, kukkelis mukkis, osaa se kunkku irroitellakin!

Vauhtia piisaa!

Metsän kunkku.

Ja kiirettä pitää.

Katos poika, eikös vaan ole kaunista!

Välillä täytyy seurata merilintujen touhuja.

Kalaa, kalaa ja kalaa.

Tiistai-iltana oli Rikin vuoro päästä koirauimalaan. Haettiin Heidi taas mukaan avuksi ja kuvia napsimaan. Kuvia kertyikin runsaasti ja tosi kivoja, on vaikeata valita minkä tänne laittais. Koska riki on käynyt vasta kerran aiemmin uimalassa Hyvinkäällä, niin varasin hänellekkin ohjaajan altaalle, sillä ihan itse ei ensimmäisellä kerralla altaaseen mennyt Hyvinkäällä.

Reippaasti paineli Rikikin uimalaan sisään, eikä siinä sen kummempia ihmettelyjä ollut. Asetuttiin taloksi ja mentiin suihkuttamaan tassut ja mahanalusta puhtaaksi ja sitten vaan altaalle. Ohjaaja tuli tervehtimään ja sanoi, että voi miten se on kaunis. Emäntä tietty lämpeni heti Hän kertoi myös, että hänellä on käynyt joitakin pk collieita ja kehui niitä älykkäiksi, hoksaavat nopeasti mistä on kyse. Laitettiin liivit päälle ja sitten vaan altaaseen tutustumaan. Riki kyllä muisti, mistä tässä on kyse.  Itse meni luiskalle seisomaan, muttei lähtenyt samantien uimaan. Ohjaaja otti liivien kahvasta kiinni ja sitten mentiin. Rikillä on hauska tapa hypähtää luiskalta veteen, vaikka voisi vaan alkaa uimaan. Ensimmäisen kierroksen menivät ohjaajan kanssa yhdessä ja sitten ylös. Mukaani olin ottanut sen ihanan narupallon, joka on Rikistä vastustamaton. Narupallolla houkuteltiin altaaseen. Riki kyllä meni veteen pitkälle seisomaan, muttei kuitenkaan tohtinut lähteä uimaan, ennen kuin  ohjaaja nappasi kahvasta. Ei kyllä hanttiinkaan laittanut. Hyppy ja molskis, sitten ui ihan rauhallisesti ja nappasi pallon. Tätä sitten jatkettiin useita kertoja ja ihan lopuksi Riki yllätti meidät ja lähti ihan itse uimaan, hurraa!

Rikillä on hyvä uima-asento ja oikeanlaiset uimaliikkeet. Oli ihana nähdä, miten rauhallisesti se sopeutui veteen ja uimiseen. Ensimmäisestä uimakerrasta uimalassa oli kulunut useampi kuukausi ja silti edistys tuntui huimalta. Enimmäisellä kerrallahan Rikiä uitettiin suurimman osan tunnista ja vasta lopuksi ui itse ja uskalsi avata suun vedessä ja napata pallon. Nyt ei tarvinnut uittaa ja pallon nappasi suuhunsa heti ensimmäisestä kerrasta lähtien. Toivottavasti seuraavalla kerralla lähtee ihan omin avuin uimaan, niin voin varata omatoimiajan sen jälkeen. Nyt kun Rikillä meni noin hienosti, niin voisin viedä Jaron samalle vuorolle, jospa se ottaisi taas mallia iskästä. Tosi mukavat kokemukset jäi molempien uimavuorosta ja oli mukavaa vaihtelua arkirutiineihin. lllalla tehtiin vielä yli tunnin lenkki yhdessä Jaron kanssa ja kyllä nukkui Riki sen jälkeen sikeästi, ei hievahtanutkaan, vaikka ihan kuonon ohi kävelin.

Tässä Heidin ottamia kuvia uimareissusta.

Tässä esitellään upeita liivejä, ennen altaaseen menoa.

Tässä vähän tutustutaan paikkaan ja tuumataan, että tuonne sitä pitäisi mennä.

Ohjaajan kanssa yhdessä on turvallista edetä.

Jiiihaa, sitten mentiin!

Ensimmäinen kierros yhdessä ja hyvin  menee.

Näin se etenee.

Tämähän onnistuu jo mainiosti.

Oma pallo on paras lelu.

Pallo täytyy kiikuttaa emännälle.

Välillä vetoleikkiä huilatessa.

Loppuhuipennus, Riki lähti itse uimaan!

Rikin masu on ollut kunnossa nyt reilusti yli viikon. Vaihdoin noin pari viikkoa sitten Rikille kuivamuonaksi Golden Eagle Hypo-Allergenic lammas-riisin. Kiitos vaan Sanni vinkistä! Rikin uloste on nyt kiinteää ja ulosteen määrä on selvästi vähentynyt. Hyötysuhde tällä kuivamuonalla on siis hyvä, ainakin Rikin kannalta. Tätä ei allergisoivaa muonaa ajattelin kokeilla siksi, että Rikillä rähmii silmät aika paljon. Nyt tällä viikolla huomasin, että olen pyyhkinyt Rikin silmiä paljon harvemmin, limaista mömmöä tulee silmistä huomattavasti vähemmän. Kokeilin nappuloita ensin pienellä säkillä ja vaikkei se ole vielä edes lopussa, niin ostin jo isomman säkin, kun tulokset on näin rohkaisevia. Jarolta alkaa Chibaun kalanappulat olla kohta lopussa, niin siirrän senkin samoille nappuloille Rikin kanssa.

Eilen hain Mustista ja MIrristä monenmoisia raakaravintopötkylöitä, Maukastuotesarjaa taitaa olla nimeltään. Näitä sitten vaan  kuivamuonan joukkoon, niin hyvä tulee. Ostin pussillisen broilerin sydämmiä ja raakana saivat maistella aamuruoan seassa ja loput keitin ja sitten pilkoin ja pussitin pakastimeen. Käytän niitä sitten koulutusnameina, ihan hyvää vaihtelua nakeille ja lihapullille.

Nyt täytyy korjata tekstiä sen verran, että luulin ostaneeni tuota hypo-allergenic lammas-riisi nappulaa, mutta eipäs se sitä ollutkaan, vaan ihan lammas-riisi nappulaa. Netistä näistä lueskelin ja sieltä osui silmiini tämä lammas-riisi ja oletin sen olevan automaattisesti tuota hypo-allergenic tuotetta, kun en sieltä muuta lammas-riisi tuotetta löytänyt. No eipä haittaa, jos kerran Rikillä on tämäkin toiminut, niin nyt psytyään tässä. Oikein mukavan näköistä jätöstä tulee ja komanneksen pienemmät on määrät. Tänään ostin Helsingin Koirauimalasta neljä erilaista raakaruoka pötköä, ne on Murren Murkinan tuotteita ja löytyipä sieltä kuivattua muikkuakin pussillinen. Tänään on kalapäivä, ei tosin noita muikkuja, vaan uunilohta. Löysin eilen tarjouksesta avomeren lohta, joten herkkua tulee tänään.

Lappeenrannan pääsiäisnäyttelyyn lähdettiin Rikin kanssa kahdestaan jo hyvissä ajoin eilen sunnuntaina iltapäivällä, sillä yövyimme Taavetissa Iian mökillä. Näin saimme mukavan rauhallisen aamun ja kunnon lenkin ennen näyttelyä, sillä ajomatka Lappeenrantaan kesti vain tunnin tuolta mökiltä.

Matka Taavettiin sujui hyvin ja ilma oli upea. Perille saavuttuamme lähdimme järven jäälle kävelemään kirkkaassa auringonpaisteessa. Rannassa jään paksuus oli vielä 30 senttiä, joten hyvin pystyi jäällä kävelemään. Riki oli reimuissaan, kun sai juoksennella mielin määrin ja välillä pyörähteli innoissaan puhtaassa lumessa. Jäällä oli erittäin helppoa kävellä, ei upottanut hanki yhtään. Minä nautin kyllä ihan yhtä paljon, kuin Rikikin. Kolme pilkkijää näkyi kauempana ja liekkö noista pilkkireistä saanut ilmaa sinne jään alle, kun illalla alkoi kuulumaan hirvittävä kumina sieltä järveltä. Ensin en tajunnut ollenkaan, mistä se ääni lähti ja se tuli aina silloin tällöin. Menimme jo iltahämärissä uudestaan jäälle ja kun se karmea kumina alkoi, niin luulin, että hajoaako tämä jää tähän paikkaan. Riki kuunteli hetken ja otti sitten jalat alleen, minä aloin nauramaan ja kutsuin sen takaisin. No tulihan se vielä sinne jäälle, mutta itseäni alkoi hieman kauhistuttamaan mokoma ääni, joten lähdimme tekemään iltalenkkiä turvallisesti maankamaralle. Ei se jää siitä mihinkään irronut tai edes railoja näkynyt, mutta vesi siellä jään alla kumisi ja on siinä kyllä hurja voima, se kumina kuului ihan sisälle mökkiin asti.

Aamulla herättiin jo kuudelta ja lähdettiin -12 asteen pakkasessa ulos lenkille. Juuri ja juuri ehdimme nähdä, miten täysikuu laskeutui puiden taakse ja se oli hennon punainen, sillä toisella puolella tuli aurinko jo esiin säteineen. Olimme vuosi sitten joitakin päiviä tuolla Iian mökillä ja tein Rikin kanssa mukavia lenkkejä metssään. Nyt se mokoma muisti mistä kohtaa me sinne metsään hiekkatieltä poikettiin, tuntui aika ällistyttävältä. Oli uskomatonta, kun saimme kävellä hankien päällä ihan missä vaan ja jättää omat jalanjälkemme jänisten ja teerien jälkien joukkoon. Teeret pitivät jo kosiomenojaan ja kujertelivat minkä kerkesivät ja aamuaurinko värjäsi valkean lumen hieman punertavaksi. Eipä olis voinut kauniimpaa aamua olla. Meiltä taisi hurahtaa tunti tuolla lenkillä ja ei oltais maltettu millään lähteä vielä mökille, mutta aamupalalle se oli mentävä ja sitten kohti Lappeenrantaa ja näyttelykehää.

Porukkaa oli kivasti paikalla, kun heti yhdeksän jälkeen oltiin jäähallin pihassa. Hetken meni jonottaessa, kun tarkastivat rokotustodistuksen ja sitten vaan hallilta etsimään oikeaa kehää. Tilaa ei taas liiemmin ollut, mutta me parkkeerasimme itsemme ihan kehän tuntumaan. Häkin jätin suosiolla autoon, kun en olisi jaksanut sitä raahata hallille asti. Minulla on pilkkireppu, joten pääsen istumaan tarvittaessa ja lepuuttamaan jalkojani. Iloinen yllätys oli, kun viereinen häkki kuuluikin Roxylle. Terhi ja Roxy ilmaantuivat hetken päästä ja mukana oli kaveri, jolla oli ihku narttukoira, johon Riki heti ihastui. Minä olen onneton rotujen tuntija, joten en lähde edes arvaamaan hänen rotuaan. Rodusta viis vikisi Riki ja yritti tehdä itseään tykö. Ei ole heppoa urosten kanssa, kun on tätä kevättä rinnassa. Nartulle vikisi ja innossan haukahti, muuten jaksoi poika odotaa hienosti kehän reunassa, sen jälkeen kun narttu lähti Roxyn kanssa jaloittelemaan. Kehässä Riki liikkui vaivattomasti, oli tosi helppo juosta sen kanssa ja esiintyminenkin meni ihan mukavasti. Tuomari oli hyvä, hän keskittyi hyvin jokaiseen koiraan ja lopuksi kertoi vähän päällimmäisiä mietteitään. Sanoi, että Rikillä on raskaat korvat ja vaikuttaa hänen ilmeeseensä. Minusta ne on ihanat ja tekee Rikin ilmeestä viisaan näköisen. Totta, kyllä ne on raskaahkot. Sitten sanoi, että etuosa on niin suora, ettei tule kunnon kaarta niskaan. Tätä olisin voinut, ehkä hieman parantaa, jos olisin muistanut hihnalla vähän nostaa päätä, kyllä se S-kirjain Rikiltä löytyy. Nettisivuilta löytyy kohdasta Näyttelyt taas koko arvostelu. Ihan mukava reissu ja kerettiin vaihtamaan kasvattaja Eijankin kanssa muutama sananen. Kehän reunalla alussa vähän jänskätti, mutta se meni ohi ja kehässä ei jännittänyt olleskaan. On mulla upea koira!

Kotona meidät otti vastaa iloinen marakatti  Jaro, joka innoissaan hypähteli Rikiä tervehtimään ja vasta sitten minua. Hienosti oli Jarolla mennyt kotona miesten kanssa, ei ollut meitä kuulma ikävöinyt ):

Rikillä oli maha sekaisin ainakin viikon verran, nyt on ollut kunnossa kolmatta päivää. Vatsatautia on ollut liikkeellä, niinkuin aina näin keväisin. Molemmilla pojilla oli vatsatauti noin pari viikkoa siitten, ensin Rikillä ja sitten Jarolla. Mahat oli kuralla ja jokusen kerran oksentelivat. Tehobaktia, piimää ja Attapecitiniä saivat molemmat ja kyllähän se auttoi. Rikille tuli uudestaan ripuli ja myös vatsakipuja, pari kertaa lenkillä kävi jalkojensa pääelle makaamaan ja oli vaan aloillaan hetken aikaa. Muutoin söi ihan normaalisti ja hyvällä ruokahalulla ja käyttäytyi muutenkin ihan ok. Aamuyöstä tuli herättelemään, että ulos pitäis päästä, hätä on suuri ja kiirekin olisi. Joka kerta lenkillä kykki useita kertoja ja ihan oli löysää ja limaista ulostetta, oikein sääliksi kävi ja inhotti katsoa, kun pöksyissä roikkui löysää kakkaa. Tästä huolimatta juoksenteli metsässä ihan iloisesti. Vatsataudin piikkiin ajattelin tämän kuuluvan, kun naapurin toisellakin koiralla ikäänkuin tuli uudestaan lievempänä vatsatauti, vaikka edellisestä oli viikko.

Vaan minäpä sitten jo epäilemään, että jospa ei olekaan kyse vatsataudista vaan antamastani ruoasta. Oireet olivat minusta kuitenkin ruoansulatusongelman tuntuisia. Limainen uloste, kertoo kylläkin, että jonkinlainen tulehdus siellä vatsassa on ja lääkäriin mennään, jos ei nyt tästä tokene. Nyt ollaan kuitenkin hyvällä mallilla ja muutos tapahtui, kun en enää antanut kasvissosetta. Olen lueskellut barffauksesta ja muutenkin näistä ruokailuasioista nyt vähän enemmänkin, sillä se on tosi mielenkiintoinen aihe. Innostuin ilmeisesti liikaa ja annoin eri vihanneksista tehtyä sosetta ja luettuani eri lähteistä lisää, niin nämä kasvikset täytyy totuttaa pikkuhiljaa, eikä muussata kaikkia sekaisin kerralla ja yhdelle sopii toinen ja toiselle toinen. Kaiken lukemani jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että jatkan kuivamuonan antamista ja lihaa annan sekä raakana, että kypsennettynä, kunhan on lihaa, fifty fifty taitaa olla se meidän juttu. Kasviksia annan nyt sitten vähän varovaisemmin ja mustikoita olen noille syöttänyt, sekä pellavansiemenrouhetta ja öljyä silloin tällöin. Kalaa annan kypsänä ja myös noita kaupan lohivalmisteita, joissa kala on raakana.Valkosipulirohueen olen nyt lisännyt, jos siitä olisi apua punkkiongelmassa. Vanhankansan uskomus ainakin on, että valoksipuli pitäisi punkit loitolla. Tämän uskon tueksi laitan kuitenkin pojille punkinestolitkua niskaan ja kohtahan sitä pitää jo apteekista hakea. Parin viikon päästä yritetään päästä mökille ja siellä niitä tuholaisia on yllin kyllin. Näissä ruoka-asioissa on kyllä monen moista mielipidettä, mutta ei nämä tähänkään asti antamani ruoat ihan hunoja ole olleet, kun pojat ovat voineet hyvin ja täytyy tässä kokeilussa pitää silmät päässä ja katsoa sitä omaa koiraansa, niin vältytään turhilta mahanpuruilta. Tieto tuo tuskaa sanotaan, mutta kyllä se mitä luin myös rauhoitti mieltäni ja sai uskomaan, että nykyiset antimet ovat olleet riittäviä.

Täytyypä vielä tänne lisätä tuumailujani, joita tuolla metsälenkillä mietiskelin. Tuli näet mieleen, että nythän Riki on saanut puuroa huomattavasti useammin, kuin ennen. Jarolle olen antanut Oscarin puuroaineksista tehtyä puuroa ja Riki on saanut sitä suht usein myös. Aiemmin pentuajan jälkeen olen antanut Rikille puuroa satunnaisesti, joten nyt pidän kyllä siitä kunnon tauon ja katsotaan miten reagoi tauon jälkeen.

Aamulla maan peitti uusi valkoinen lumi ja juuri ennen puoltapäivää alkoi aurinko pilkistää pilvien lomasta. Kaunissa säässä lähdettiin ajamaan Tuusulaan kohti Ruotsinkylän metsiä yhteiselle colliekävelylenkille. Paikalle saapui tasan kymmenen collikkaa. Poikia oli kuusi ja tyttöjä neljä. Pari kertaa Riki murahti Eemilin kanssa ennen lenkkiä, mutta ei siinä sen enempää kummallakaan ollut toisilleen asiaa. Tytöt sai jokusen kerran komennella innokkaita poikia. Olga sanoi Rikille pari sanaa, mutta muuten ei Riki tyttöjä ahdistellut, vaan reippaasti paineli polkuja eteenpäin. Muutaman kerran ilosta hypähti emäntää vasten, kävi kertomassa kuinka mukavaa siellä oli.

Lenkkiin meni aikaa noin puolitoistatuntia ja aika hyvässä kunnossa polut sittenkin olivat, vaikka eilen oli niin sohjoista. Aamulla oli pari astetta pakkasta, niin nyt oli suht hyvä kävellä. Tosin yhdessä kohtaa Arto teki suuren urakan aukaisemalla meille muille polun umpihangessa ja ylämäessä. Hyvää liikuntaa oli niin koirille, kuin ihmisillekin ja silmä lepäsi kauniissa lumisessa maisemassa.

Anne Kortemaan kuvakansiosta napattuja kuvia.

Tässä me pojat mennään peräkanaa letkan kärjessä.

Mitähän jännää tuolla tapahtuikaan?